Mainos
Mainos
x factor uk kansi

Uutta levyä työstävä Saara Aalto: "Odottakaa kärsivällisesti"

Kesällä Suomessa ja Britanniassa keikkaileva Saara Aalto työstää parhaillaan uusia kappaleita. 

Porin SuomiAreena-tapahtumassa vierailleella Saara Aallolla on työntäyteinen kesä. Brittien X Factorissa hopealle sijoittuneen laulajattaren elämä on ollut melkoista pyöritystä kykyohjelman päätyttyä.

– Olen vallinnut kivoimmat ja parhaimmat keikat, jotka haluan tehdä tänä kesänä ja jotka sopii aikatauluun. Niitä ei ole liikaa, koska on pitänyt jättää aikaa biisien tekemiseen ja niitä teen Lontoossa, Aalto kuvailee. 

Uutta albumia valmisteleva nainen on matkustellut kesän Suomen ja Britannian väliä. Hän kertoo rakastavansa esiintymistä ja ihmisten tapaamista, joten keikkailua hän ei aio hylätä. Hän lupaa kuitenkin, että uutta musiikkia julkaistaan pian. 

– Hyvät on suunnitelmat. Kärsivällisesti odottakaa! Aalto nauraa. 

Katso Saara Aallon haastattelu kokonaisuudessa ylhäällä olevalta videolta! 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme