Mainos
Mainos
YMV_LOGO

Laura Huhtasaari viettää viikot erossa perheestään – Teemu-puoliso avoimena arjesta: "Aika äkkiä minä ja lapset totuimme"

Poliitikko Laura Huhtasaaren Teemu-puoliso toimii arkisin yksinhuoltajana. Pari kertoo perhearjestaan Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa.

Keskusteluohjelma Yökylässä Maria Veitola vie katsojat tunnettujen suomalaisten koteihin jo kolmannen tuotantokauden jaksoin. Sarjan seuraavassa jaksossa Maria Veitola matkustaa kansanedustaja Laura Huhtasaaren luokse Poriin. Kaksikko puhuu politiikasta ja perheestä, ja leipoo masaliisaa eli porilaisittain mokkapalaa.

Huhtasaari oli ensimmäisen kerran ehdolla eduskuntavaaleissa vuonna 2011 ja kansanedustajaksi hänet äänestettiin vuoden 2015 vaaleissa. Sittemmin hän on noussut perussuomalaisten 1. varapuheenjohtajaksi ja oli puolueen presidenttiehdokas vuoden 2018 vaaleissa.

Huhtasaari kertoo jaksossa, ettei hän ole koskaan haaveillut urasta politiikan parissa. Alkujaan hän lähti ehdolle siksi, että hän koki, että perussuomalaisia ylenkatsotaan ja puolue sai kritiikkiä naisehdokkaiden vähyydestä.

– Perussuomalaisia kiusattiin ja heille naureskeltiin. Sanottiin, ettei niillä ole ollenkaan naisia ehdokkaana. Sanoin, että voin tulla teille ehdokkaaksi täksi kevääksi. Ajattelin, että nämä ovat ensimmäiset ja viimeiset vaalit, että onpahan Poristakin joku nainen ehdolla, Huhtasaari muistelee.

Työn vuoksi Huhtasaari viettää arkipäivät Helsingissä ja viikonloput kotona Porissa, joten päävastuu lapsiperheen arjen pyörittämisessä on puoliso Teemu Lämsällä. Parilla on kaksi pientä lasta, Hilla ja Ellen

Huhtasaari kertoo, että Lämsä otti idean politiikkaan lähdöstä vastaan ristiriitaisin tuntein. 

– Ei hän ole vieläkään kauhean innostunut, Huhtasaari naurahtaa.

Vuosien mittaan arki on kuitenkin alkanut soljua omalla painollaan. 

– Aika äkkiä minä ja lapset totuimme. Ja yhteyksiä saa viikollakin. Aika pitkää päiväähän sinä teet ja iltapainotteisimmin kuin minä, Lämsä toteaa puolisoaan katsellen.

Videolla artikkelin yläosassa Laura Huhtasaari puhuu lapsistaan ja rankoista hedelmöityshoidoista, jotka hän kävi läpi ennen toisen lapsensa syntymää.

Yökylässä Maria Veitola torstaisin kello 21 MTV3-kanavalla!

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme