Mainos

Eroon toisistaan joutunut popparipari on taas yhdessä – Justin Bieber ja Selena Gomez pussailivat julkisesti

Laulaja Justin Bieber ja näyttelijä, laulaja Selena Gomez näyttävät lähentyneen toisiaan välien viilentymisen jälkeen, raportoivat useat mediat.

Yhdysvaltalaispopparit Justin Bieber, 23, ja Selena Gomez, 25, on kuvattu suutelemassa jääkiekko-ottelussa, mikä viittaa vahvasti siihen suuntaan että toisistaan erilleen joutunut pari on jälleen yhdessä. He seurustelivat on-off -suhteessa vuosina 2010-2014. Mediat tosin antavat erilaisia versioita siitä milloin parin seurustelu varsinaisesti loppui, sillä suhde näytti jatkuvan uudestaan juuri kun sen oli kerrottu loppuneen.

Muun muassa People ja The Sun kertovat, että pari on lämmitellyt välejään viime kuukausina. Keskiviikkona heidät kuvattiin pusuttelemassa, kun Bieber osallistui viikottaiseen jääkiekkopeliinsä Los Angelesissa.

People-lehti kertoo saaneensa useista lähteistä tietoa, että pariskunta ei olisi virallisesti yhdessä, vaan etenevät hitaasti. Pusukuva kuitenkin todistaa välien olevan hyvinkin läheiset.

The Sun kertoo Bieberin lähestyneen Gomezia viime kesänä, kun hän luki lehdestä, että Gomezi on sairaalassa ja hänelle tehdään munuaisensiirto. Lehtitietojen mukaan Bieber oli loukkaantunut, ettei Gomez ollut kertonut asiasta henkilökohtaisesti.

The Sunin mukaan Bieber lähetti Gomezille kukkia ja pari alkoi lähetellä tekstiviestejä. Lehden mukaan Bieber on tehnyt paljon töitä pysyäkseen kaidalla tiellä. Hän muun muassa käy säännöllisesti kirkossa, ja lehden mukaan Bieberiä auttanut pappi oli kehottanut popparia tekemään Gomezin kanssa sovinnon. 

Molemmilla on ollut uusia suhteita sen jälkeen kun he erosivat muutama vuosi sitten. Gomez seurusteli vajaan vuoden muusikko Weeknd'in kanssa, mutta he erosivat tänä syksynä. Bieber puolestaan julkaisi viime kesänä Instagramissa kuvan, jossa hän pröystäili suhteestaan malli Sofia Richien kanssa.

Pariskunnan suhteen kerrottiin kärsineen takavuosina Gomezin luottamuspulasta Bieberiä kohtaan. Bieberin kerrottiin heidän seurusteluaikoinaan vilkuilevan myös muita naisia. Bieberillä on takanaan myös hurjia vuosia kuten 2014, jolloin hän joutui poliisien kanssa tekemisiin muun muassa pahoinpitelyn ja rattijuopumuksen merkeissä. Bieber joutui tekojensa vuoksi myös päiväksi vankilaan.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot