Mainos

Ex-missi Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – taustalla suuri suru

Entinen Miss Suomi Essi Pöysti kertoo saavansa kolmannen lapsensa vielä tämän vuoden puolella. 

Essi Pöysti, 30, kertoo onnelliset uutiset Instagram-tilillään. Vuonna 2009 Miss Suomeksi kruunattu kaunotar julkaisi kuvan, jossa hän esittelee pyöristynyttä vatsaansa vaaleassa pitsimekossa. 

Raskaus ei kuitenkaan ole Pöystille huoleton. Pöysti kertoo kuvan yhteydessä, että hänen kaksi aiempaa raskauttaan ovat päättyneen keskenmenoon. 

– Pelko. Ei ole ollut helppoa olla raskaana kun takana on kaksi myöhäistä keskeytynyttä raskautta, kaksi enkelivauvaa, Pöysti kirjoittaa.


– Toivomme sydämestä, että kaikki menee tällä kertaa paremmin ja joulukuussa meitä on viisi. Hän on täydellinen, odotettu ja rakastettu. Meidän oma rakas joululahja, hän jatkaa ja kertoo, että pienokaisen laskettu aika on joulukuussa. 

Pöysti on naimisissa koripalloilija Ville Mäkäläisen kanssa. Parilla on entuudestaan kaksi lasta. 


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot