Mainos
Mainos

IL: Valituslupaa ei haettu – salakatselusta tuomitun Axl Smithin tuomio jää voimaan

Axl Smithin tuomio salakatselusta jää voimaan. Kukaan ei hakenut valituslupaa, uutisoi Iltalehti.

Juontaja Axl Smith tuomittiin helmikuussa 2017 Helsingin käräjäoikeudessa vuoden ja kahden kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen muun muassa salakuvaamisesta.

Syyttäjä valitti tuomiosta hoviin, mutta tuomio pysyi marraskuussa 2017 tulleen päätöksen myötä ennallaan.

Tapausta olisi voitu käsitellä myös korkeimmassa oikeudessa, mutta valituslupaa ei haettu. Valitusaika tapauksesta korkeimpaan oikeuteen päättyi tänään tiistaina, mutta Iltalehden mukaan valituslupaa ei hakenut kukaan.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Smithin viime vuoden helmikuussa ehdolliseen vankeusrangaistukseen kaikkiaan 30 salakatselusta, neljästä kunnianloukkauksesta ja kahdesta yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.

Lisäksi Smith joutui maksamaan oikeudenkäyntikuluineen yhteensä noin 150 000 euron korvaukset asianomistajille. Tapauksessa oli yhteensä peräti 29 asianomistajaa.




Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme