Mainos
Mainos

Laulajatähti Sonja Lumpeen parisuhde nuorempaan mieheen kestänyt jo 16 vuotta: "Se on välillä vähän vaativaa"

13 vuotta nuoremman miehen kanssa pitkään naimisissa ollut Sonja Lumme kertoo vinkit kestävään parisuhteeseen.

VIDEOLLA: Seurapiiritähdet Storyvillen kesäterassin avajaisissa!

56-vuotias laulajatähti Sonja Lumme ja hänen puolisonsa Arne Nylander 43, ovat pitäneet yhtä jo 16 vuoden ajan. Pari on ollut naimisissa pian 12 vuotta. Paljon toisistaan erossa ollut pari on muuttanut yhteen.

– Ei asuta enää erillään onneksi. Asutaan nykyään saman katon alla, Lumme kertoo.

Pitkän parisuhteen salaisuus piilee pariskunnan mukaan huumorissa ja yhteisissä jutuissa.

– Ehkä se on juuri se, että Arne on niin paljon poissa. Osittain se on se, että me nauretaan samoille asioille. Myös kärsivällisyys ja se, että kumpikin kunnioittaa toisiaan on tärkeää. Kumpikin tekee tätä työtä vielä. Se on välillä vähän vaativaa, mutta ymmärtää toista helpommin, kun on itsekin siinä tilanteessa, Lumme paljastaa.

Lumme keikkailee Donnat-lauluyhtyeen kanssa ja kirjoittaa joogaan liittyvää kirjaa. Parilla on kuitenkin aikaa suunnata myös lomalle.

– Lähdemme lomalle. Espanjaan, mutta vähän muualle kuin missä suomalaiset yleensä lomailevat. Eli ollaan siellä omassa rauhassa, Lumme kertoo.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme