Mainos
Mainos

Me Naiset: Piritta Hagman avoimena avioerosta – asuvat vielä yhdessä, liitto harkinta-ajalla

Ammattilaisuransa lopettanut jääkiekkoilija Niklas Hagman ja yrittäjä Piritta Hagman hakivat avioeroa viime keväänä. Nyt Piritta kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa, että parin avioliitto on harkinta-ajalla.

Piritta Hagman, 38, kertoo perheensä raskaasta vuodesta Me Naiset -lehden haastattelussa.

Kuluneeseen vuoteen mahtuu Niklas Hagmanin Matti-isän kuolema, Hagmanin jääkiekkouran päättyminen sekä avioeron hakeminen. Lisäksi Piritta joutui myymään osuutensa yrityksestään, jonka eteen hän oli tehnyt valtavasti töitä.

– Vuosi on ollut erityisen raskas koko perheelle. Usein sanotaan, että kaikki asiat ihmisen elämässä tapahtuvat kerralla. Näin se tuntuu olevan ainakin minun kohdallani. Joskus silti ainoa vaihtoehto on päästää irti, vaikka se sattuukin, Piritta toteaa haastattelussa.

Piritta ja Niklas menivät naimisiin 12 vuotta sitten ja heillä on kolme lasta. Piritta kertoo, että koko perhe asuu yhä yhdessä. Avioliitto on harkinta-ajalla.

– Olemme Niken kanssa molemmat eroperheen lapsia, eikä tällainen päätös tietenkään syntynyt hetkessä. Kävi miten kävi, uskon että tulemme olemaan aina läsnä toistemme elämässä. Haluamme toisillemme pelkkää hyvää.

Lähde: Me Naiset

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme