Mainos
Mainos

Missä he ovat nyt: Ninni Laaksosesta tuli Miss Suomi tahtomattaan: "Voittoni on tuntunut epäreilulta"

Ninni Laaksonen valittiin Miss Suomeksi vuonna 2006. Muutamaa vuotta myöhemmin hän päätti kadota julkisuudesta. Nyt hän kertoo miksi.

Helsinkiläinen Ninni Laaksonen, 30, oli 20-vuotias tullessaan valituksi Miss Suomeksi. Toisin kuin voisi kuvitella, misseys ei ollut Ninnille unelmien täyttymys.

– Välillä voittoni on tuntunut epäreilulta, koska kilpailussa oli niitä, jotka olivat pienestä tytöstä asti halunneet missiksi. Olisihan se siistiä, että joku sellainen olisi voittanut, Ninni pohtii.

Ninni päätyi Miss Suomi -kilpailuun Marjo Sjöroosin mallikurssin kautta. Sjöroos huomasi näyttävän nuoren naisen ja alkoi kysellä kiinnostusta missikisoihin.

– Sanoin aina, että minä en mihinkään tuollaisiin lähde! Tarpeeksi kauan kun kyseltiin, aloin ajatella, että kai sillä osakilpailulla voi kokemusta saada, Ninni muistelee.

Miss Suomi -osakilpailuun houkuteltu Ninni istui takahuoneessa ja mietti, mihin oli lähtenyt mukaan. Muut kilpailijat valmistautuivat koitokseen viimeistellen meikkejään ja hiuksiaan. Ninnistä päivä loputtomine harjoituksineen tuntui ikuisuudelta.

– Muistan, kun muut meikkasivat ja mietin, että en enää ikinä lähde tällaiseen. Sitten voitin.

– En tuntenut yhtään, että se olisi ollut minun paikkani. Ajattelin, etten edes mene semifinaaleihin.

Kilpailuhenkinen nainen alkoi kuitenkin hiljalleen innostua ideasta. Vielä semifinaaleissakaan hän ei uskonut lähtevänsä tähtäämään Miss Suomeksi.

– Minulla ei ollut edes tavaroita pakattuna pidemmäksi aikaa. Sitten minulle tuotiin tavarat hotelliin, että ”voisit lähteä kahden viikon kierrokselle”, Ninni muistelee missikiertueen käynnistymistä. 

”Joku olisi voinut sanoa, että suu kiinni”

Missifinalistit kiersivät talvista Suomea kahden viikon ajan linja-autolla. Edes missikiertueen aikana Ninni Laaksonen ei valmistautunut sijoittumaan kolmen parhaan joukkoon.

Paniikinsekaiset tunteet iskivät, kun Ninni sai kruunun päähänsä.

– Mietin, että mitä olen mennyt tekemään. Julkisuus ei ikinä ole ollut asia, jota olen halunnut tai pitänyt hohdokkaana. Olen aina tiennyt, ettei se ole aivan sitä, miltä se näyttää.

Missikruunu toi Ninnille reilusti töitä. Kalenteri täyttyi pääasiassa erilaisista kuvauksista ja näytösmallin töistä.

– Kruunaamisen jälkeen en ehtinyt miettiä sen enempää. Kukaan ei ollut myöskään neuvomassa. Olin viimeisiä missejä, jotka olivat oman onnensa nojassa, Ninni kertoo.

Ninnin jälkeen vuonna 2007 Suomen kauneimmaksi naiseksi kruunattiin Noora Hautakangas, joka alkoi avustaa edustusvuotensa jälkeen tuoreita missejä Miss Suomi -organisaation leivissä.

Ninni uskoo, että lööppeihin johtaneet harkitsemattomat lauseet oltaisiin voitu välttää missiorganisaation avulla.

Lööppeihin nousi esimerkiksi Ninnin kuvailu ilmastonmuutoksesta, jonka hän uskoi tarkoittavan nykyistä pidempää kesää.

– Olen niin kamala suustani, että puhun kauheasti ennen kuin ajattelen. Varsinkin silloin parikymppisenä. Joku olisi voinut tulla sanomaan, että turpa kiinni. Se olisi voinut helpottaa, ettei olisi tarvinnut murjaista vitsejä jokaiseen väliin, Ninni sanoo.

Sanojen lisäksi kohu nousi myös Ninnin mitoista. Arvostelijoiden mukaan missin olisi kuulunut olla hoikempi. Ninni ei hätkähtänyt arvosteluista.

– Missiaikoina minun kirjoitettiin olevan lihava, mutta se ei ollut ikinä ongelma minulle. Olen aina ollut urheilullinen, mutta olisin voinut treenata enemmän ja olla timmimpi.

– Sanoin silloin, että jos minun tulee olla pienten tyttöjen esikuva, en näe välttämättömänä olla langanlaiha.

”Lopetin misseydestä puhumisen”

Tänä vuonna Ninni Laaksosen Miss Suomeksi kruunaamisesta tulee kuluneeksi kymmenen vuotta. Hetkittäin missikisaan lähteminen on harmittanut, vaikka kokemus oli myös rikas ja antoisa.

– On kaduttanut niinä hetkinä, kun toimittaja on ollut kameran kanssa ikkunani alla. Tai niinä hetkinä, kun mummi soittaa ja itkee, että miten sinulla menee niin huonosti, kun ei ole töitä. Töitä kyllä oli, vaikka lööpissä luki toisin.

– Kadutti myös sen takia, miten paljon muut ihmiset kärsivät ja miten selittelyksi elämä meni. En tietenkään sano, että kaikki lehtijutut olisivat olleet valheellisia. Syytä oli minussakin, Ninni myöntää.

Ninni oli ollut pari vuotta julkisuudessa, kun hän alkoi saada tarpeekseen. Yksityisyyden menettäminen oli raskasta, ja toimittajan väijyminen kotipihan pusikossa viimeinen pisara.

– Joskus ihan vieraiden ihmisten kanssa oli sellainen olo, että he haluavat hyväksikäyttää jotenkin. Se oli juuri ennen kuin lopetin julkisuudessa olemisen. Halusin omat kaverit takaisin ja ikävöin vaatekauppaan. Soitin sinne, että voitteko ottaa minut takaisin töihin, Ninni muistelee.

– Lopetin täysin misseydestä puhumisen. En maininnut missään, että olisin ollut jossain missikisoissa. Ihmisten katse muuttui aina erilaiseksi. Kun ihmiset eivät tiedä, he käyttäytyvät aivan erilailla, Ninni sanoo.

Visualisti-opintojensa aikana ja vaatekaupassa työskennellessään Ninni sai huomata erilaista suhtautumista myös opiskelukavereiltaan ja kollegoiltaan.

– Se tyhmyyden leima, joka isketään vain vaalean tukan ja Miss Suomen tittelin takia, on valtava.

– Siitä opin, että en näe vaihtoehtoa mokata. Minulla on aina varasuunnitelma. Pelkään, että tulee turpaan niin pahasti, jos mokaan. Sitähän kaikki odottaa, etten voi osata. Sen takia olen halunnut väkisin osoittaa, ettei se pidä paikkaansa. Sen takia olen ylisuorittanut, jota olen nyt yrittänyt jättää pois.

Nyt kolmekymppinen kahden lapsen äiti kuvailee parikymppistä itseään itsepäiseksi ja ärhäkäksi, jonka käytös varsinkin tuntemattomia kohtaan saattoi yltyä pirulliseksi.

– Kyllähän siinä hetkessä kasvoi aikuiseksi. Opin, että kaikella mitä teen, on seuraus. Sitä ei moni aikuinenkaan ihminen ymmärrä. Tässä se tuli kovemman koulun kautta. Opin, että on seistävä sanojen takana

– Etsin itseäni kauan, ja olen löytänyt itseni vasta lasten synnyttyä. Tuntuu, että yritin osittain piiloutua ilkeyden taakse, jotta ihmiset eivät tulisi liian lähelle. En ymmärtänyt sitä silloin, Ninni pohtii.

”Olen kiitollinen kokemuksistani”

Julkisuudesta jättäydyttyään Ninnin elämä rauhoittui, ja yöelämässä käyminen jäi yhä vähemmälle. Elämään löytyi myös uusi rakkaus raastavan eron jälkeen.

– Kärsin tosi paljon erostani ja olin pitkän pätkän ihan yksin, Ninni kertoo.

Jossain vaiheessa Ninni huomasi surun helpottavan, ja elämään asteli uusi rakkaus.

Suurimmat yksityiselämänsä käänteet Ninni haluaa pitää omana tietonaan. Suhde kuitenkin eteni nopeasti, ja pariskunnalle syntyi esikoistytär Nella vuonna 2010. Poika Emil syntyi vuonna 2013

– Emil on ihan kuin Eemeli. Nimen mukana tuli käytöstapojakin. Tai niiden puutetta! Hän on sellainen villi pellavapää, Ninni hymyilee.

Äitiys on muuttanut Ninnin arkea, mutta myös suhtautumista esimerkiksi työelämään. Aiemmin työorientoitunut nainen saattoi tehdä 250 tuntia töitä kuukaudessa.

– Äitiys on opettanut järjestelmällisyyttä ja epäitsekkyyttä. Koen olevani aika rauhallinen äiti, ja yritän ajatella asioita maalaisjärjellä.

– Olen aina ollut sellainen, että hermostun ja lepyn nopeasti. Vitsi, että minulla on nykyisin pitkä pinna! Elämän prioriteetit ovat niin erilaiset.

Ninni uskoo, että hänen arvonsa ovat pohjimmiltaan olleet samoja missiaikoina kuin nyt, mutta aiemmin hän ei pystynyt antamaan niille samalla tavalla tilaa. Nyt hän suuntaan energiansa onnellisuuden ja hyvän olon vaalimiseen.

Ninnin arki koostuu parisuhteen, perheen ja liikuntaharrastusten lisäksi töistä. Laaksonen perusti maaliskuussa Ninnin-verkkokaupan, jossa hän myy kauneuteen ja sisustukseen liittyviä tuotteita.

– Olen haaveillut omasta sisustuskaupasta, mutta nyt lasten takia en voinut perustaa sitä. Tämä on vaihtoehtoinen versio siitä.

– Minulle on tärkeää, että voin tehdä työtä, josta nautin ja jolla tulen toimeen. Haluan viettää aikaa lasteni kanssa ja paeta viikonlopuiksi mökille. Istun siellä metsän keskellä ja teen lettuja.

Julkisuudessa olemiseen Ninni on löytänyt tasapainoisen tavan. Hän saattaa kertoa kuulumisiaan silloin tällöin esimerkiksi hyväntekeväisyysnäytösten yhteydessä, muttei kaipaa suurempaa huomiota. Tämänkin haastattelun antamista hän mietti pitkään.

Ninni on tyytyväinen ratkaisuunsa.

– Enää ei tunnu siltä, että ihmiset katsovat kadulla, että tuossa tuo nyt menee. Se oli ihan kamalaa, kun ihmiset kurkkivat ruokakoriin kaupassa, hän sanoo.

– Olen kaikesta huolimatta todella kiitollinen kokemuksista, joita sain. Opin paljon uutta, Ninni summaa.

Vuoden 2016 Miss Suomi -finalistit julkistetaan tiistaina 19. huhtikuuta.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme