Mainos
Mainos

Näyttelijäksi tähtäävälle Miss Suomelle satelee treffipyyntöjä: "Uskon, että tämä on rakkaudentäyteinen vuosi"

Hallitseva Miss Suomi Michaela Söderholm kertoo saavansa paljon treffipyyntöjä ja olevansa kiinnostunut näyttelijäntöistä. 

Suomen kaunein nainen Miss Suomi Michaela Söderholm on saanut kruunaamisen jälkeen paljon treffipyyntöjä.

– On tullut hyvin paljon. Se on ollut ilo nähdä, että ihmisiä kiinnostaa. Olen ehkä sellainen, jolla kestää hetki, en haluaisi sanoa, että lämmetä, mutta se, että uskallan luottaa ihmisiin, niin siihen kaipaan ehkä enemmän rohkeutta. Olen suojellut itseäni, mutta uskon, että 2018 on rakkaudentäyteinen vuosi, nainen kuvailee.


Söderholmin kertoo, että tv-työt ja esiintyminen kiinnostavat. Kaunotar tähtää näyttelijäksi.

– Pitää paikkansa. Minä olen aina tykännyt siitä, että olen päässyt koulussa esiintymään näytelmissä.

Kaunotar liittyi Lontoossa asuessaan suomalaiseen harrastajateatteriin. Häneltä sujuu hyvin myös laulaminen. Missivuoden päätyttynä suuntana on mennä koekuvauksiin näyttelijäntöitä varten.

– Näin olisi osittain tarkoitus ja tietystihän se tanssikin minulta sujuu. Ehkä tällainen monipuolisuus pystyy olemaan jossain määrin etuna, nainen kertoo.

Söderholm kertoo videolla hulvattomasta päivästä, jolloin hänestä tehtiin kalju.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme