Mainos
Mainos

Ensitreffit alttarilla -parin intiimi ensikohtaaminen: Vaihtoivat heti kaksi suudelmaa

Ensitreffit alttarilla -ohjelman ihastuttava pari Rosa ja Eetu hurmasivat häävieraat ja katsojat herkällä suudelmalla.

Rakkaudentäyteisen sarjan viidennen kauden toisessa jaksossa tiistaina 11. syyskuuta parit astelevat avioliiton satamaan. Sarjan nuorin pari Rosa, 26, ja Eetu, 28 jännittävät ensitapaamistaan valtavasti, mutta kaikki kääntyy lopulta parhain päin.

Rosan isä saattaa jaksossa kauniin tyttärensä alttarille, jossa Eetu odottaa morsiantaan uniformuun pukeutuneena aivan kuin Disney-elokuvan prinssi. Jännittynyt morsian kiirehtii halaamaan tulevaa miestään.

– Ai, kauhea, jännittynyt Rosa huokailee.

– Ei kai sinua jännitä? Eetu kysyy.

Vihkiseremonian päätteeksi tuore pari antautuu näyttävälle suudelmalle, katseet tiiviisti toisissaan. Yksi pusu ei  kuitenkaan parille riittänyt, vaan Rosa ja Eetu antautuivat vaihtavaan alttarilla myös toisen suudelman. Häävieraat innostuivat antamaan parille raikuvat aplodit.

Seuraavassa jaksossa selviää, kuinka parien tutustuminen toisiinsa sujuu kahden kesken.

Ensitreffit alttarilla tiistaisin klo 21.00 AVAlla!

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme