MTV on suurin kaupallinen televisioyhtiö

MTV:n marraskuu oli jälleen menestyksekäs. MTV:n kanavat keräsivät marraskuussa lähes puolet kaupallisen television kokonaiskatselusta. MTV haluaa palkita suomalaisia tv-katsojia lisäämällä jatkossakin kotimaisten menestysohjelmien määrää. Menestyksekäs Koko ilta kotimaista -konsepti jatkuu myös keväällä 2017 – 60-vuotisjuhlavuoden ohjelmisto on kovempi kuin koskaan!

​MTV vahvisti edelleen markkinaykkösen asemaansa marraskuussa. Marraskuussa jo lähes puolet (49%) 10-54-vuotiaiden kaupallisten kanavien prime time -katselusta suuntautui MTV:n kanaville. Niitä katsottiin myös myydyimmässä 25-44-vuotiaiden kohderyhmässä 33 % enemmän kuin Nelonen Median kanavia. Myös tavoittavuudessa MTV on ylivoimainen: MTV:n kanavat tavoittivat marraskuun aikana 2,8 miljoonaa suomalaista päivässä, yli puoli miljoonaa enemmän kuin Nelonen Median kanavat.

MTV3-kanavan osuus on ampaissut nousuun Koko ilta kotimaista -ohjelmaputken myötä. Pelkästään MTV3-kanavan kaupallinen katseluosuus kello 19.-22.30 välisenä aikana oli huikeat 38% 10-54-vuotiaassa kohderyhmässä.

- Siitä hetkestä, kun lanseerasimme Koko ilta kotimaista -konseptin, on katsojaosuutemme kasvanut räjähdysmäisesti. Suomalaiset haluavat selkeästi katsoa itselle merkityksellisiä viihde- ja uutissisältöjä Maikkarin kanavilla. Tällä viikolla esittelemämme ensi kevään ohjelmauutuudet lisäävät uskoamme Koko ilta kotimaista -konseptiimme, eikä ei meillä ole aikomustakaan perääntyä siitä, kertoo MTV:n toimitusjohtaja Jarkko Nordlund.

MTV3:n menestyksekkään marraskuun katsojasuosikkeihin kuuluvat mm. Maajussille morsian, Posse, Salatut elämät, Tähdet, tähdet, Ex-Onnelliset ja MTV:n uutisetMielensäpahoittaja-elokuva on katsotuin elokuva lähes 10 vuoteen yliyönlukujen perusteella (ei sis. tallennekatselua). Alla kuvassa marraskuun katsotuimmat (paras jakso).

MTV juhlii ensi vuonna 60-vuotista taivaltaan huippuohjelmiston kera. MTV:n juhlavuoden kunniaksi ohjelmistossa nähdään laaja kattaus kaivattuja katsojien suosikkeja sekä aivan uusia ohjelmaformaatteja. Tutustu tästä ensi kevään ohjelmistoon.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot