MTV Oy myy Keventäjät-verkkopalvelun

MTV Oy myy painonhallintaan suunnatun Keventäjät-verkkopalvelun ja liiketoiminnan Obesus Oy:lle. Kaupan myötä ei siirry työntekijöitä.
 
"MTV:lle liiketoimintakauppa mahdollistaa keskittymisen ydinliiketoimintaan. Olemme erittäin tyytyväisiä, että Keventäjät saa hyvän ja palvelun kehittämiseen panostavan uuden omistajan.  Palveluiden myymisellä varmistamme kykymme investoida tulevaisuuteen eli vahvoihin, toiminnan digitalisoimiseen tähtääviin kasvuhankkeisiin. Panostamme jatkossa erityisesti, digitaalisiin kuluttaja-asiakkuuksiin, MTV Katsomoon sekä MTV.fihin”, MTV Oy:n vt. toimitusjohtaja Jani Koskinen kommentoi.

"Keventäjät on Suomen tunnetuin painonhallinnan palvelu, jota MTV on kehittänyt pitkäjänteisesti jo vuosikymmenen ajan. On hienoa päästä jatkamaan tätä työtä ja viemään sekä Keventäjiä että tärkeää terveyden ja hyvinvoinnin sanomaa eteenpäin. Ylipainoisuus on valitettavasti kasvava ongelma, jota ei kannata yrittää korjata superdieeteillä. Terveellinen laihdutus lähtee pienistä mutta pysyvistä elämäntapojen muutoksista. Digitaaliset työkalut ovat siinä moderneja ja vaikuttavia apuvälineitä. Suomalaisten keventyminen ja hyvinvointi ovat meidän menestyksemme mittarit.”, Obesus Oy:n omistaja Hans Valldén kertoo.

Obesus on suomalainen painonhallinnan, hyvinvoinnin ja terveyden palveluihin keskittynyt yritys. Yhtiön omistajat ovat kokeneita yrittäjiä ja digitaalisen liiketoiminnan ammattilaisia. Obesus Oy:n tarkoituksena on kehittää Keventäjät-palvelua ja tuoda markkinoille uusia painonhallinnan työkaluja.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot