Pohjoismaat MIPTV 2015 -tapahtuman valokeilaan

Pohjoismaiset media-alan toimijat esittäytyvät näyttävästi Focus on the Nordics -hankkeellaan MIPTV 2015-tapahtumassa Ranskassa huhtikuussa. Tapahtuma tuo yli 20 johtavaa pohjoismaista tv- ja radioyhtiötä, tuotantotaloja, jakelijoita ja luovan alan ja digitaalisen median edelläkävijöitä Cannesiin.

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Focus on the Nordics on laaja pohjoismaisen media-alan yhteishanke. Suomesta mukana ovat Yle ja MTV sekä alan vientiorganisaatio FAVEX. Hankkeen suunnittelusta vastaavat pitkän linjan ammattilaiset eli Ruotsin yleisradion SVT:n entinen ohjelmajohtaja Annie Wegelius ja Titan TV:n perustaja Thomas Hedberg.

Focus on the Nordics koostuu keskusteluista, kokouksista ja verkostoitumisesta MIPTV-viikon aikana. Se huipentuu 14.4. järjestettävään teemapäivään, jolloin pidetään seminaareja, show and tell -sessioita, markkinakatsauksia sekä tilaisuuksia, joissa yhtiöt vastaavat kysymyksiin.

Suomalaiset sisällöt esiin

MIPTV:ssä haetaan selitystä sille, miksi pohjoismaisen mediateollisuuden vaikutus alan kansainvälisillä markkinoilla on suhteellisen suuri markkinoiden kokoon nähden. Lisäksi aiheina ovat mm. digitaalinen peliteollisuus, edelläkävijyys mobiilin ja monikanavaisen lähetysteknologian saralla sekä nuoria ikäryhmiä puhutteleva vuorovaikutteinen tarinankerronta. MIPTV:n osallistujilla on myös mahdollisuus tutustua kestoilmiöksi nousseen pohjoismaisen draaman tekijöihin.

”Suomi ja suomalaiset sisällöt pääsevät nyt aiempaa laajemmin esiin tässä maailman tärkeimmässä tv-alan bisnestapahtumassa. Tämä on tuotantoyhtiöillemme hieno mahdollisuus heittäytyä maailmalla kuohuvaan, isoon Nordic-buumin aaltoon. Pohjoismaat ja myös Suomi nähdään tällä hetkellä erittäin kiinnostavana sisällöntuottajamaana”, FAVEXin toiminnanjohtaja Johanna Karppinen sanoo.

"Yle tähtää vientiin ja omalta osaltaan koko kotimaisen alan ponnistusten tukemiseen. Suomalainen sisältö kiinnosti Cannesissa jo viime syksynä ja tästä jatkamme. Kiinnostuksessa on kyse eräänlaisesta lumipalloefektistä: kun katseet kääntyvät meitä kohti, tilaisuus pitää käyttää hyväksi", Ylen luova johtaja Ville Vilén sanoo.

”MTV:n ohjelmiston peruskivi on jo vuosia ollut korkealuokkainen, kotimaisilta independent-tuotantoyhtiöiltä ostettu sisältö. Lisäksi MTV3-kanavan viime vuosien katsotuinta ohjelmistoa ovat olleet suomalaisten sisällöntekijöiden itse kehittelemät ohjelmaformaatit ja draamat, joita on menestyksellisesti myyty useisiin maihin. On siis erittäin hienoa, että suomalainen sisältö pääsee ansaitsemalleen korokkeelle juuri Cannesin MIPTV:ssä keväällä”, ohjelmajohtaja Kristiina Werner-Autio iloitsee.

”Focus on Nordics -hanke sai alkunsa oivalluksesta: Pohjoismailla on kerrottavanaan tarina, jonka maailman media-ala haluaa kuulla”, Annie Wegelius kertoo.

Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa on 1990-luvun puolivälistä tuotettu tuoretta ja omaperäistä draamaa sekä formaatteja ja verkkosarjoja. Ne kiinnostavat myös maailmanlaajuisia mediajättejä, jotka haluavat mukaan Pohjoismaiden menestystarinaan.

”Digitaalinen vallankumous alkoi Pohjoismaissa aiemmin kuin muualla, ja meillä on jo 10 vuoden kokemus sen vaikutuksista mediakulutukseen sekä tekijänoikeuksien ja piratismin haasteisiin. Lisäksi toimimme äärimmäisen kilpailluilla markkinoilla, joissa budjetit ovat pieniä ja korkeasti koulutettujen yleisöjen odotukset kovat. Siksi olemme kiinnostava uusien ideoiden testialue: jos ohjelma menestyy täällä, se voi lyödä läpi missä tahansa. Emme liioin pelkää ottaa luovia riskejä, minkä vuoksi meillä on iskukykyä draamassa, dokumenteissa ja formaateissa. Vahvuutemme voivat auttaa myös kansainvälistä mediateollisuutta valmistautumaan tuleviin mullistuksiin”, Annie Wegelius sanoo.

Teemapäivän lisäksi Pohjoismaat ovat vahvasti esillä MIPTV-ohjelmistossa muutenkin, mm. MIPFormaatit-tapahtumassa ja dokumenttien MIPDoc:ssa. Tilava paviljonki festivaalipalatsin vieressä tuo Pohjoismaille myös lisänäkyvyyttä. Focus on the Nordics -juhlagaala järjestetään 14.4. yli tuhannelle vieraalle. Tilaisuutta isännöivät mediayhtiöt ja juhlan ohjelma ja esiintyjät tulevat Pohjoismaista.

Lisätiedot:

FAVEX - Finnish Film & Audiovisual Export, toiminnanjohtaja Johanna Karppinen, p. 040 5717061

Yle, luova johtaja Ville Vilén p. 040 7220745

MTV, ohjelmajohtaja Kristiina Werner-Autio, p. 040 749 0014

Tapahtuma:

Mushroom Media, Cheryl Clarke, cheryl@mushroom-media.co.uk, p. +44 (0)9739554109

FOCUS ON THE NORDICS – osallistujat

Mediayhtiöt:

MTV ja Yle (Suomi)

TV2 ja DR (Tanska)

TV2 ja NRK (Norja)

TV4 ja SVT (Ruotsi)

MTG ja Discovery Networks (pohjoismainen)

Tuotantoyhtiöt:

Endemol Shine Nordics

Ericsson (varmistuu myöhemmin)

Magine

Nordic World

Nordisk Film TV-Produktion

Zodiak

Nordisk Film & TV Fond

Mediavision

Alan järjestöt:

FAVEX (Suomi)

Film&TV Producenterna (Ruotsi)

Producentforeningen (Tanska)

Virke Producentforeningen (Norja)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot