Pöllölaakso tubettajan silmin

Oona Härkönen on 15-vuotias tubettaja, jonka elämää ja oivalluksia seuraa Youtubessa vajaat 3500 silmäparia. Oona vietti kaksi viikkoa tehden havaintoja Pöllölaakson arjesta.

Kaksi viikkoa, kymmeniä uusia naamoja, kulisseihin kurkistamista ja tuntikaupalla videomateriaalia. Näistä aineksista syntyi 15-vuotiaan Oonan harjoittelujakso MTV:llä. Innokas tubettaja halusi ja pääsi ainutlaatuiselle matkalle MTV:n ytimeen.

Oona ehti kahden viikon aikana tutustua perusteellisesti etenkin ohjelmien tekemiseen MTV:llä.

”Oon nähnyt tosi paljon sitä, miten ohjelmia työstetään. Oli siistii nähdä esimerkiksi, miten Posse rakentuu”, Oona iloitsee.

Ohjelmien teon lisäksi Oona pääsi tutustumaan MTV:n uutisten arkeen, Radio Novan toimintaan sekä kuvaamaan toimitusjohtajan uuden vuoden tervehdyksen henkilökunnalle.

Kaiken näkemänsä ja kokemansa Oona luonnollisesti kuvasi videokamerallaan. Materiaalista syntyi useita videoita sekä Katsomon että Possen Youtube-kanaville. Myös Oonan omat Youtube-seuraajat saavat katsottavakseen Pöllölaakson fiiliksiä.

”On kiva näyttää muillekin, miten rento paikka Pöllölaakso on.”

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot